HS nosti tasoaan Viestiliigassa: Miehet 3. ja naiset 6.


Kuva SM-viestistä 2019. Kuvaaja: Pauliina Lankinen
 
Viestiliigakausi oli huima edistysaskel viime vuoteen, kommentoi Henrik Tala miesten joukkueen taivalta kaudella 2019. “Sijoituksen nousu kahdeksannesta kolmanneksi kertoo jo paljon, ja samoin viimeisen kolmen kisan sijasarja 2.,1.,2. Joukkueen perustaso nousi Suomen kärjen tasalle.”

Viestiliiga on paitsi jännittäviä kisoja myös hyvää harjoitusta vauhdinpitoon ja hermojen hallintaan tiukassa paikassa

 
Tänä vuonna tavoitteena oli pystyä taistelemaan voitosta ja voittamaan liigaviestejä, ja se toteutui, jatkaa miesten joukkueen ryhmävalmentaja. “Lisäksi pyrittiin saamaan mahdollisimman monelle juoksijalle tottumusta viestijuoksusta aivan kärjessä. Kun kakkosjoukkuekin onnistui olemaan mukana kärkikahinoissa kolmessa viestissä, arvokasta kokemusta kertyi kaikkiaan kahdeksalle juoksijalle. Se auttaa jokaista eteenpäin taas ensi vuotta ajatellen.”
Jari Valtosen mukaan naisten joukkueessa mentiin monessa asiassa eteenpäin, vaikka kautta varjostivat muutamat loukkaantumiset. “Venloissa, ja Tiomilassa, jäätiin omasta tasosta. Muut Viestiliigan viestit sen sijaan menivät sitten enemmän odotusten mukaan. Uskoisin, että ensi kaudelle pystytään parantamaan suoritustasoa edelleen.”
Suunnistuksen Viestiliigan osakilpailut televisioitiin Ilta-Sanomien ISTV:ssä ja Nelosen Ruutu-suoratoistopalvelussa lukuun ottamatta Jukolan ja Venlojen viestejä, jotka televisioi Yle.

Noora Hyyrynen Venlojen aloituksessa. Kuva: MS
 
Lue lisää Viestiliigan sivulta:
https://www.suunnistus.net/viestiliiga/
https://www.suunnistus.net/viestiliiga/2019/09/22/helsingin-suunnistajat-ja-tampereen-pyrinto-viestiliigavoittoon-ja-suomenmestaruuksiin/
https://helsinginsuunnistajat.fi/2019/hyva-boogie-piti-hsn-mitalin-kannassa-kiinni-helsingin-suunnistajat-5-naisten-sm-viestissa/
 

Viestiliiga 2019

 
Miehet
1. Tampereen Pyrintö 675
2. Ikaalisten Nouseva-Voima 635
3. Helsingin Suunnistajat 600
4. Kalevan Rasti 585
5. Paimion Rasti 464
Naiset
1. Tampereen Pyrintö 695
2. Rastikarhut 585
3. Paimion Rasti 530
4. Pargas IF 500
5. Lynx 493
6. Helsingin Suunnistajat
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Avainsanat: