Olli Ojanaho Salming-Sprintissä WRE-voittoon – Topi Raitanen 4.

Kuva Jari Valtonen

Olli Ojanahon kova kevätvire jatkuu. Miesten pääsarjaan noussut suunnistaja voitti jo kauden ensimmäisen WRE-kilpailun helmikuussa Portugalissa. Lauttasaaren WRE-kisassa Olli kiri eroa toiseksi sijoittuneeseen Tampereen Pyrinnön Aleksi Niemeen 16 sekuntia.

”Hyvä fiilis, haastava rata, jossa piti olla tarkkana”, totesi jo Sveitsin EM-kisoihin valittu Olli Harri Kosken kenttähaastattelussa. ”Sveitsiin lähden myös hyvällä fiiliksellä, mutta EM-kisat ovat välitavoite”.

Kolmanneksi juossut Paimion Rastin Fredric Portin jäi Niemestä vain 4 sekuntia. Ratakauteen valmistautuva Topi Raitanen (HS) sijoittui neljänneksi kärsien kahden sekunnin tappion Portinille.

Topi Raitanen Kuva: Markku S

Miesten sarjassa tavoiteltiin tosissaan kesän EM-kisapaikkaa. Kisan kakkosen ja kymmenenneksi sijoittuneen Kalevan Rastin Hannu Airilan eroa oli vain 20 sekuntia.

Airilasta 2 sekuntia Tuomas Heikkilä (11.), 12 sekuntia Einari Heinaro (15.); Veli Kangas, Arttu Syrjäläinen ja Ollipekka Heikkilä joutuivat taipumaan hieman enemmän, Topi Syrjäläisen suoritus hylättiin.

Naisten WRE-kisassa Pihla Otsamo, Annika Matilainen, Milla Mattila ja Elina Lammi sijoilla 30., 32.,34., ja 41.

M21EB:ssä Helsingin Suunnistajien kolmikko juoksi sijoille Tommaso Scalet 1., Otakar Hirs 2. ja Luukas Valtonen 5. H18 -sarjassa Ville Mannonen 2., Atte Ikola 3., Lauri Syrjäläinen 6. ja Miika Tala 9.

Luca Kallela ja Antti Laatu juoksivat sijoille 13. ja 15 H16 -sarjassa. H14 -kisassa Aapo Ikola oli 4. ja Joonas Meuronen 11. Lenni Kallela oli H12 sarjan 2. ja H10-sarjan voitti Aapo Joensuu.

D18-sarjassa voiton vei Venla Turakainen, Emilia Talan ollessa 9., Katariina Sallilan 11. ja Veera Turakaisen 12. Minja Nietula ja Juulia Tala 15. ja 16. Doris Väisänen oli D16-sarjan 12. ja Elli Salonen 13. D14-sarjassa Nadja Rehberger sijoittui 5. ja Anna Rajala sijalle 8. Ella Rantala 10., Lumi Joensuu 11. ja Merianna Rantakokko 12. D12-sarjassa Sofia Viippola oli sarjansa neljäs.

D40-sarjassa tossu kulki kepeästi Heidi Salosella ja Johanna Kiiskellä sijoitusten ollessa 4. ja 5. H40 -sarjassa Tuomas Tala sijoittui neljänneksi.

 

 

 

×

Comments are closed.