Kultaisen kompassin voitto Uudellemaalle

Kultainen kompassi-cup on Suunnistusliiton ja suunnistusalueiden yhteistyössä toteuttama 14-sarjan suunnistuscup, joka käsittää alueelliset osakilpailut ja valtakunnallisen finaalin sekä leirin 13-14 vuotiaille. Finaalin alueiden 8 henkiset tyttöpoika-joukkueet valitaan yleensä osakilpailujen perusteella. Tämän vuoden finaali kisattiin 9.9. Kirkkonummen Veikkolassa haastavilla radoilla. Edellispäivän leirillä oli tarjolla sprinttisuunnistusta, luentoja, juoksutekniikkaharjoitteita ja leikkimielistä leirikisaa. HS:n nuoret ottivat viikonloppuun osaa mukavalla joukolla ja hauskaa tuntui olevan 😀

Kultainen kompassi finaali on yhteislähtökilpailu, jossa on neljä hajontarataa pojille ja neljä tytöille. Joukkueen kaikki jäsenet suunnistavat eri radan. Yhteistuloksiin huomioidaan joukkueen kolmen parhaan pojan ja kolmen parhaan tytön yhteenlaskettu pistemäärä.
Finaalin voittaja on suurimman pistemäärän kerännyt aluejoukkue, joka saa haltuunsa vuodeksi Kultainen kompassi -kiertopalkinnon. Tänä vuonna voiton otti hienosti Uusimaa, jonka ykkösjoukkueen kokoonpanossa oman seuran nuorista suunnistivat Aapo Ikola ja Katarina Sallila. Häme sijoittui hopealle ja Uusimaa 2 pronssille. Pronssijoukkueessa suunnistivat HS:läisistä Nadja Rehberger ja Merianna Rantakokko. Uudellamaalla oli kilpailussa mukana yhteensä kuusi joukkuetta (kuvassa).

 

×

Comments are closed.