Olli Ojanahon MM-kisadebyytti

Olli Ojanaho MM-keskimatkalla. Kuva: Kimmo Hirvonen

MM-keskimatkalla Ranskan Thierry Gueorgioun suunnistustaituruutta voitiin ihailla ehkä viimeistä kertaa. Kisamaaston vaativuudesta huolimatta hän näytti etenevän sulavasti keskimatkan mestaruuteen. TV-lähetyksen alussa Janne Salmi oli jo kertonut, että maasto on haastava ja vaatii hyvää hahmotuskykyä. Mutta vaati se muutakin – eihän Thierry mikään ihmemies ole, vaan huipputaituri, jollaiseksi hän on kehittynyt uransa aikana kovalla työnteolla. Kokemuksen karttuessa taituruus on tullut ilmi mitä moninaisimmissa maasto- ja suunnistuksen tehtävätyypeissä.

Raapaistessa hieman pintaa voi huomata ettei miesten sarjassa MM-debyyttinsä tehnyt Olli Ojanaho kovin kauaksi kärkikymmeniköstä jäänyt. Vaikka reilu 5 minuutin tappio Thierryyn saattaa tuntua isolta, 10. sijaan jäi noin kolmisen minuuttia kurottavaa. Onneksi olkoon Ollille hienosta suorituksesta!

Saadessamme kuulla Ollin mietteitä MM-Virosta, hän oli ehtnyt ajaa Otepäästä Tallinnaan yöksi. Hotellissa oli aikaa kerrata kisan kulkua.

“Joo, oli kyllä tosi huono näkyvyys maastossa. Oikeastaan se vähän yllättikin, koska mallimaastoissa oli kuitenkin ollut, ja mode-eventissä, puolet suunnilleen nopeakulkuista, ja paljon avonaisempaa maastoa, sellaista kuusimetsää, eikä vihreä aluekaan ollut mielestäni noin pahaa kuin kisassa. Oli pieni yllätys, että kisassa tosiaan, oikeestaan koko matka, juostiin tosi huonolla näkyvyydellä.”

Maaston muotojen peittyessä kasvuston alle, pystyikö haasteeseen vastaamaan kesken kisan?

“Alkuun pystyin siihen ihan hyvin. Aika paljon varmistelin, mutta kuitenkin sujuvasti vedin neloselle asti. Vitoselle tein ensimmäisen virheen ja sen jälkeen tuli myös epävarmuutta enkä saanut sitä oikein kasaan. Tuli virheitä tosi monelle välille ja varsinkin sellaista, että piti pysähdellä ja hidastella, sillä en enää ollut yhtään varma, eikä suoritus ollut enää sujuvaa, kuten alussa.”

Miten valmistauduit kilpailuun?

“Kävin kaksi kovempaa tai reippaampaa malliharjoitusta. Yhden kevyen tein paikan päällä ennen tätä kisaa, mutta tosiaan vähän helpommassa maastossa. Kisamaasto oli loppujen lopuksi yllättävän vieras ainakin mulle. Maastotyyppi verrattuna vaikkapa meidän näyttökisaan oli tosi erilainen – mutta se oli tämän kauden valinta, että nuorten MM-kisat on päätavoite ja aikuisten MM on ekstraa eli en ole sillais pikamatkaa varten käyny leireillä.”

“Ei tulos varmaan vauhdista tai  juoksusta ollenkaan ollut kiinni. Kunto on ollut tosi hyvä viime viikot. Toisaalta kyllä sekin puoli tuntui ehkä vähän heikolta, kun jännitti niin paljon. Tuntui, että oli vähän lukossa, että ei ollut sellaista rentoa fiilistä juoksussa, mitä parhaimmillaan. Mutta ei se kyllä juoksusta ollut mitenkään kiinni, vaan tuohon suunnistukseen kisa ratkesi aivan täysin.”

Millaiset fiilikset ovat nyt kisan jälkeen?

“Ei nyt ihan älyttömän pettynyt voi olla. Oli niin vieras maasto ja tosi vaikea taitotasooni nähden. Siihen nähden sain pidettyä suorituksen kasassa, että ei mitään aivan älyttömän isoja virheitä tullut. Ei se sujunu ihan kunnolla sen alun jälkeen ja kyllä toi sijoituksena ja aikaerona kärkeen on aika karu ja sillai pettymys. Ite, ja kaikki muutkin, varmaan odotti aika paljon parempaa, mutta nyt oli tollanen erittäin paha maasto ja rata, ja parhaani tein ja tuon parempaan en tällä kertaa pystynyt.”

Ehdit hieman hengähtämään ennen JWOCia – miten matka jatkuu?

” Nyt tästä jatketaan. Ajoin Otepäästä Tallinnaan yöksi; huomenna Helsingin kautta Tampereelle. Ei tässä nyt hirveesti ole tullut JWOCia mietittyä ollessani täällä Virossa. Maanantaina kisat sitten alkaa niin, että ehtii sitä ennen vielä tehdä pari kevyttä treeniä Tampereen maastoissa – eiköhän ne tunnu aika paljon tutummilta. On kyllä kiva lähteä tohon Tampereen viikkoon – kunto on varmasti hyvä eli vauhdista se ei jää kiinni. Pitää vaan keskittyä siihen suunnistukseen ja nauttia niistä Tampereen maastoista. Kyllä mä uskon, että siitä se lähtee sujumaan ens viikolla.”

 

Nuoren ja hienon urheilijan kypsiä ajatuksia MM-debyytin jälkeen!

 

Einari Heinaro MM-pitkällä matkalla Kuva: Kimmo Hirvonen

Topi Raitanen MM-sprinttiviestissä Kuva: Kimmo Hirvonen

×

Comments are closed.