HS:n miehille kolme kakkossijaa MM-näyttökilpailuissa

Topi Raitanen, Einari Heinaro (Kuvat: @ReigoTeervaltPhoto) ja Olli Ojanaho (Kuva: Harri Koski)

 

Helsingin Suunnistajien nuoret miehet antoivat vahvoja näyttöjä Virossa järjestetyissä MM-kisojen näyttökilpailuissa. Tuomisina on kolme kakkossijaa.

Perjantaina Pölvassa järjestetyssä sprintissa Topi Raitanen sijoittui toiseksi vain viisi sekuntia hitaampana kuin kisan voittanut Fredric Portin.

Topin juoksuvire oli hyvä, mutta suunnistukseen hän toivoo yhä parempaa sujuvuutta.

– Radalla oli paljon rasteja ja homman piti olla sujuvaa, mutta sitä se ei itselläni ollut, kun rutiinia ei vielä löytynyt. Kun saan taas hyviä sprinttitreenejä, saan sekunteja pois. Juoksu kulki hyvin ja sen puolesta olisi voinut mennä kovempaakin, mutta taitopuoli pitää muistaa myös, Topi kertoi Suunnistusliiton tiedotteessa.

Lauantaina ohjelmassa oli keskimatka, jossa vielä nuorten sarjassa kilpaileva Olli Ojanaho sijoittui toiseksi jäätyään 35 sekuntia Olli-Markus Taivaisesta.

Olli kertoi yllättyneensä kakkossijastaan. Hän meni rastivälit enimmäkseen suoraan, mutta kilpailun jälkeen arvioi, että ainakin pari pidempää väliä olisi kannattanut kiertää. Viitosrastille teki arvionsa mukaan vielä kohtalaisen ison virheen.

Näytön perusteella Ollin mahdollisuudet aikuisten MM-kilpailuihin ovat hyvät. Hänen päätavoitteenaan tänä kesänä ovat kuitenkin nuorten MM-kisat Tampereen seudulla. Kisat menevät osittain päällekkäin, joten Ollin olisi mahdollista osallistua aikuisten MM-kilpailuissa vain keskimatkalle.

Näyttökilpailujen suurin pommi jysähti päätöspäivän pitkällä matkalla, jolla Einari Heinaro sijoittui myös toiseksi.

Kisa oli raskas, ja ylivoimaisen voittajan Fredric Portinin aika oli 1.38.32. Eikka hävisi hänelle runsaat neljä minuuttia. Seuravina lähimmäksi Eikkaa pääsivät maailmanmestari Jani Lakanen ja Eetu Savolainen.

Eikan mukaan alku oli hiukan tahmeaa, mutta hän onnistui rauhoittamaan suunnistuksensa ja loppua kohti ote parani.

– Viimeiset 15 minuuttia olivat raskaita, mutta jaksoin taistella ja keskittyä loppuun asti, kun tiesin kilpailun menneen hyvin.

– Maastopohja oli paikoin hyvää, mutta osittain reitillä oli paljon risuja poikittain. Suot olivat märkiä. Kiersin polkuja ja teitä aina, kun se oli mahdollista, Eikka kertoi.

Keskimatkan näyttökisassa Eikka oli seitsemäs ja sprintissä kymmenes.

Maailmanmestaruuskilpailut alkavat Virossa 30. kesäkuuta. Joukkuevalinnat ovat hyvin kiinnostavat: onko peräti kolme HS:n nuorta miestä MM-joukkueessa?

– Jorma Erkkilä

×

Comments are closed.