HS:n miehiltä hyvä Jukola

HS:n miehet onnistuivat hyvin kauden tärkeimmässä viestikisassa, Jukolassa. Suurinta tyytyväisyyttä herätti ykkösjoukkueen suoritus: erittäin tasaisen suorituksen jälkeen 36. sija, peräti 18 sijaa parannusta viimevuotiseen. Muissa edustusjoukkueissa suoritukset heittelivät enemmän, mutta yön aikana tuli kuitenkin tukku hyviä onnistumisia.

Luke latautuneena hetki ennen lähtöä (kuva Neil Dobbs)


Ykkösjoukkueen avasi Luukas Valtonen tuttuun tapaansa kärjen mukana alusta loppuun juosten. Viimeiset pari vuotta kaikki HS:n suurviestit luotettavasti aloittanut Luke juoksi nyt parhaan ykkösosuutensa jääden kärkeen vain 1.43 . Sijoitus vaihdossa oli 40:s.
Toisella osuudella ykkösjoukkueen ensikertalainen 18-vuotias Arttu Syrjäläinen joutui kuumaan paikkaan, kärkiletkan loppupäähän. Olisi lähdettävä vauhdilla, mutta pienikin virhe alkuun johtaisi armotta putoamiseen letkasta. Artun hermo piti, ja hän kelasi joukkueen hetimiten letkan kärkipaikoille. Ehjä suoritus osuuden pimeän keskivaiheen vaikealla hajonnalla ja sen jälkeen läpän avaaminen lopun kankaalla toivat lopulta vaihtosijan nousun 29:ään. Ero kärkeen oli edelleen vähäiset 3.41.
Kolmannella osuudella joukkueen kokenein suunnistaja (yhdestoista kerta Jukola-ykkösessä) Kari Salo kisasi maailman kovimpia yösuunnistajia vastaan. Kari eteni puhtaasti ja sinnitteli kahden Rajamäen Rykmentin juoksijan kanssa hyvässä vauhdissa pitkään. Putkiosuudella letkan vetäjäksi syöksähti takaa kovaa nousua tehnyt Haldenin Emil Wingstedt, jonka vauhti oli Karille liian hurjaa. Yksin jäänyt Kari jatkoi sitkeästi väsymyksestä välittämättä huolellista suunnistusta, ja sen ansiosta ero kärkeen pysyi kurissa (sija vaihdossa 33, ero 10.07).
Neljännellä osuudella vuorossa oli toinen 18-vuotias ensikertalainen, Veli Kangas, joka oli kärsinyt pitkään polvivaivoista ja löytänyt kuntonsa viime tipassa ennen Jukolaa. Vauhdikkaalla osuudella Veli kulki hyvää kyytiä, eikä virhettä tullut kuin yksi pyörähdys lopun tasaisella osuudella (sija 34, ero 12.27). Viidettä osuutta juoksi Timmo Tammemäe, joka oli saanut pikakomennuksen ykköseen vain päivää ennen kisaa Tommi Oksasen sairastuttua. Timmo kulki maastossa reipasta kyytiä ja nosti joukkuetta jo muutaman sijan, mutta kaksi melkein peräkkäistä parin minuutin virhettä käänsi suunnan alaspäin (sija 37, ero 18.41).
Timmon nuorempi veli Lauri sai vastaansa kuudennella osuudella erittäin kovan tason suunnistajia. Kilpailun ankaruudesta kertoo, että 20 parhaan osuusajan joukossa oli kolme suomalaista, ja eh kaikki olivat maajoukkuemiehiä (Lakanen, Föhr ja Suna). Jokseenkin virheettömällä juoksulla Lauri sai pidettyä sijoituksen melkein samana, mutta erot alkoivat venyä pidemmiksi. Erityisesti raskaalla maastonosalla Lauri joutui antamaan nopeammilleen periksi (sija vaihdossa 38, ero 27.52).

Eikka kovan juoksun tehneenä (kuva Neil Dobbs)


Ankkuri Einari Heinarolla oli kisan vaativin osuus, ja vastus oli luonnollisesti vielä edellistä osuuttakin vaikeampi. Eikka latasi vauhdilla välin toisensa perään ja saavutti erittäin hyvän osuustuloksen: osuussija 25., ero nopeimpaan kahdeksan minuuttia ja vain viisi minuuttia voittajajoukkueen Gueorgiouhun. Suomalaisankkureista Eikka oli neljänneksi nopein. Sijoitus ei kuitenkaan noussut kuin kahdella (sija 36, ero 32.52); ankkurien keskuudessa jokainen ohitus on todella kovan työn takana.
Joukkueen kokonaissuoritus oli harvinaisen tasainen, virheitä tuli poikkeuksellisen vähän. Virallinen tavoite, sija 30, jäi harmillisesti kolmen ja puolen minuutin päähän, mutta tärkeämpää oli saada ehjä juoksu läpi yön. Sen päälle on nuoren joukkueen jatkossa helppo rakentaa kehittymistä taas eteenpäin.
Ilonaiheita olivat myös muutamat muissa joukkueissa tehdyt isot nostot: Kakkosessa Tapio Haarlaa kelasi toisella osuudella joukkuetta 57 sijaa ylöspäin (osuussija 95, ero nopeimpaan 11.38). Erittäin hyvät osuusajat juoksivat myös kakkosen Juuso Tupitsa neljännellä osuudella (osuussija 46, ero nopeimpaan 4.41, 23 sijaa ylöspäin) ja kolmosen 16-vuotias Anton Salmenkylä viidennellä osuudella (osuussija 62, ero nopeimpaan 7.24, 28 sijaa ylöspäin). Seuran ikäennätyksen taisi tehdä neljäs valmennuksen joukkue HS 18, jossa oli kolme 16-sarjalaista, kaksi 18-sarjalaista, yksi 20-sarjalainen ja yksi 22-vuotias.
Miesten edustusjoukkueitten tulokset:
HS 1
HS 2
HS 3
HS 18
Tarkempaa tietoa tämänvuotiseen kisaan tähdänneestä miesten Jukola-projektista.