Kahdeksan HS:n nuorta ensi kesän VOL-leirille

Suunnistusliitto on valinnut kahdeksan HS:n nuorta ensi kesän VOL-leirille. Valinnat leirille on tehty vuoden 2012 loppurankin perusteella siten, että 16-sarjasta on valittu vuonna 1997 syntyneistä 52 parhaiten sijoittunutta tyttöä ja 58 parhaiten sijoittunutta poikaa.
Valituksi tässä vaiheessa tulivat Krista Lahtinen, Elsi Pöllänen, Anna Kuronen, Iida Heiskanen, Topi Syrjäläinen, Atte Hietaoja, Anton Salmenkylä ja Kasperi Niemi.
VOL -leirit tarjoavat 15–16-vuotiaille nuorille mahdollisuuden hioa suunnistustaitoaan osaavien ohjaajien opastuksella. Monipuolisten taitoharjoitusten lisäksi leiriläiset saavat tietoa fyysisestä harjoittelusta. Leiripäivien ohjelmaan sisältyy testit, luentoja ja myös leikkimielisiä kisailuja. Leiriviikon aikana nuorilla on mahdollisuus tutustua eri puolilta Suomea tuleviin samanikäisiin nuoriin.
Leireille tehdään lisävalintoja 19.5.2013 kilpailtavien SM-erikoispitkien jälkeen ajettavalta on line -rankilta, josta valitaan D16-sarjasta vielä 21 vailla paikkaa olevaa tyttöä ja H16-sarjasta 24 poikaa, jotka ovat syntyneet vuonna 1997 tai 1998.
Suunnistusliiton uutinen