HS vei ungin !

HS:n voitokas joukkue palkintokorokkeella


 
 
HS:n isot pojat veivät Ungdomens 10milan HD18 -sarjan voiton lauantaiaamuna päättyneessä viestissä. Kilpailu oli vaiheikas ja huippujännittävä aivan loppuun saakka. Ankkuriosuuden juossut Luukas Valtonen toi voiton tiukan loppukirikamppailun jälkeen lopulta vain muutaman senttimetrin erolla toiseksi tulleeseen OK Orionin Anton Johansoniin.
U10mila saatiin tänä vuonna käydä hienossa kesäyössä nopeakulkuisessa Hökensåsin maastossa täysikuun killittäessä pilvettömältä taivaalta. Starttilaukaus kajahti kolmelta aamuyöllä. HS:ltä matkaan ryntäsi Ville Lampinen. Hänen avauksensa sujui mallikelpoisesti ja varmaotteisesti. Vaihtoon sopivasti kärjen tuntumassa vain puolentoista minuutin erolla. Toinen osuus oli Arttu Syrjäläiselle lastenleikkiä. ”Kelasin ne kaikki veikkoset ykköselle kiinni ja johdatin joukkoni maaliin”, kuului kommentti.  Vieläpä riitti Artulla taktista silmää lähettää veljensä Topi kolmannelle osuudelle kärkiletkan neljänneltä sijalta. Ei ollut Topillakaan osuudelta muita vaikeuksia raportoitavaan kuin kärjen pitämä liian hidas vauhti. Topi nosti sijoitusta kaksi pykälää. Veli Kangas pääsi metsään siis toisena, heti Tampereen Pyrinnön jälkeen. Veli saapui vaihtoon  muutamien virheiden takia (“farssi” miehen omien sanojen mukaan) viidentenä, vajaat seitsemän minuuttia Pyrsän jälkeen.

Ville, Arttu, Topi, Veli


 
Nyt oli vuorossa kolmen rinnakkaisen juoksijan ”ryysisosuus”.  HS:n ykköstykki tällä osuudella oli Lauri Roininen. Hän nosti sijoitusta kolme pykälää neljänneksi, ja ero Pyrintöön kutistui minuutilla. Myös Juuso Lampinen ja Veeti Otsamo hoitivat oman ryysisosuutensa oivallisesti. Tässä vaiheessa tamperelaisten johto kakkoseen nähden oli jo vajaat viisi minuuttia. Osa katsojista alkoi ounastella toisintoa Pyrinnön viimevuotisesta Ungin voitosta. Vähänpä tiesivät. Yöllä  oli varattuna vielä monenmoista yllätystä.

Juuso, Veeti ja Lauri


 
Atte Lahtinen juoksi tasaisen kuutososuuden ja toi HS:n vaihtoon kuudentena. Aikaero kärkeen pysyi jotakuinkin ennallaan. Seitsemännelle osuudelle asettui kovakulkuinen Anton Salmenkylä. K-pisteen jälkeinen jyrkkä alamäki oli koitua kohtalokkaaksi, kun Antonin olkapää muljahti sijoiltaan kaatumisen yhteydessä. Omat yritykset niksauttaa nivel paikoilleen hidastivat menoa. Onneksi takaa tullut Navin Matias Ahola oli tilanteen tasalla ja luvan saatuaan pukkasi olkapään ojennukseen. Siitä taisivat kumpikin saada potkua matkantekoon ja juoksivat minuuttia seuraavaksi parasta nopeamman osuusajan.  Navi ja HS vaihtoon yhdessä, vajaat kolme minuuttia viestiä edelleen johtavan Pyrinnön jälkeen.  HS:n remmistä vuoroon Atte Hietaoja.  Pientä takapakkia tällä kahdeksannella osuudella, ja vaihdossa sijoitus oli viides. Eroa kärkeen nyt runsaat neljä minuuttia. Tässä vaiheessa johtoasema viestissä oli vaihtunut ja Pyrinnön laskusuunta alkanut sijoituksen pudottua kolmanneksi.  Neljä viidestä kärkijoukkuesta oli nyt suomalaisia, OK Orion ainoana ruotsalaiskiilana finskien välissä.

Atte L., Anton ja Atte H.


 
Yhdeksännestä osuudesta alkoi HS:n nousu kohti lopullista voittoa. Juuso Tupitsa juoksi mainiosti kovavauhtisessa maastossa. Tuloksena kahden sijan nousu. Ero johtavaan Naviin pysyi ennallaan runsaassa neljässä minuutissa. Kakkonen OK Orion oli enää vain muutaman sekunnin päässä.  Pyrintö oli nyt romahtanut  varttitunnin takamatkalle kärkeen nähden.

Juuso T ja ankkurit loppusuoran rutistuksessa.


 
Ankkuriosuudelle Navi oli asettanut ranskalaisvahvistuksen, jonka suoritusvarmuus oli tosin arvoitus Ruotsin olosuhteissa. OK Orionin Johansson taas tiedettiin O-ringenin kakkossijan perusteella kovaksi luuksi.  Luken samassa kisassa loukkaaman jalan kestäminen oli HS:n leirille suuren huolen aihe. Luukas pääsi ohittamaan Johanssonin heti alkusuoralla, kun tämä pysäytettiin vaihtamaan saamansa väärän kartan. Ensimmäisestä rastivälistä lähtien miehet kuroivat yhdessä Navin etumatkaa umpeen samalla toisistaan mittaa ottaen. Kannustusjoukkojen odotus oli piinallista, etenkin kun online-tulospalvelu takkuili, eikä tietoa järjestyksestä saatu pitkään aikaan. Varoitusrastin kuulutuksesta yleisölle lopulta selvisi että HS ja OK Orion olivat leimanneet samaan aikaan ja että Navi oli jäänyt taakse.  Lopun jyrkissä ylämäissä Luukas sai tehtyä eroa isokokoisempaan ruotsalaiseen ja oletti tämän hyytyneen. Johansson ilmeisesti selvisi happohyökkäyksestä lopusuoran tasaisella ja aloitti vimmatun kirin, jota Luke ei ajoissa havainnut, ja uhkaaja pääsi ehkä puolen metrin päähän voitosta. Mutta stenhård Lukkas Valtttonen piti pintansa ja ylitti maaliviivan juhlittuna voittajana!
Katso tästä voittoisan joukkueen ankkuroineen Luken tarinaa osuudestaan:
Luken haastattelu
Jarin kuvakavalkadi koko reissusta.
Joukkueen tulokset (myös tulossivuilla):

Os.

Kilpailija Os. aika Os. sija Os. aika+ Kok. sija Sija +/- Kok. aika Ero kärk.

(1)

Ville Lampinen 32:38

16

1:29

16

0

32:38

1:29

(2)

Arttu Syrjäläinen 34:42

5

0:48

4

-12

67:20

0:07

(3)

 Topi Syrjäläinen 25:50

6

0:50

2

-2

93:10

0:34

(4)

Veli Kangas 46:49

31

9:17

7

+5

139:59

6:54

(5)

Lauri Roininen 15:20

2

0:17

4

-3

155:19

6:00

(5)

Juuso Lampinen 16:20

13

1:17

0

6:00

(5)

Veeti Otsamo 16:36

19

1:33

0

6:00

(6)

Atte Lahtinen 16:02

10

1:42

6

+2

171:21

6:09

(7)

Anton Salmenkylä 13:04

1

0:00

3

-3

184:25

2:49

(8)

Atte Hietaoja 28:48

31

6:03

5

+2

213:13

4:08

(9)

Juuso Tupitsa 23:32

5

1:45

3

-2

236:45

4:09

(10)

Luukas Valtonen 40:59

1

0:00

1

-2

277:44

0:00

Avainsanat: